DOLLYTEX
1952 - 1976
POLARNUKKE 1976 lähtien
Dollytex-
ja Polarnuket ovat mielenkiintoinen
keräilykohde. Nukke on kotimainen,
ja niitä löytyy vielä melko hyvin. Hintakin
on usein ihan kohtuullinen.
Kaikkein vanhimpia näistä nukeista kokoelmassani ei
toistaiseksi ole.
Myös tummaihoinen nukke puuttuu.
On valitettavaa, että läheskään
kaikkiin näihin nukkeihin ei ole laitettu
valmistajan merkintää. Yksi selvä
tuntomerkki monella näistä nukeista
kuitenkin on: kalotti on kiinnitetty niiteillä.
Jotain tietoja olen saanut Fintoysin kotisivuilta sekä
Suuresta Suomalaisesta
nukkekirjasta.
KUVIA KOKOELMASTANI
dx
Korkeus 59 cm, materiaali kovaa ainetta, äänilaite
selän alaosassa,
sulkeutuvat silmät, maalatut
alaripset, kävelymekanismi.
Päähän on kiinnitetty erillinen kuminen
"peruukki", johon hiukset
on istutettu. (Ei niittejä kalotissa.)
Jäsenet ja pää kiinnitetty läpi
vartalon menevällä
kuminauhakiinnityksellä.
Vasemmalla olevan nuken vaatetuksesta en tiedä, mutta
keskimmäisen nuken asu on alkuperäinen. Oikean-
puoleisella alkuperäistä on kengät ja sukat.
Ei valmistajan
merkintää.

Korkeus 47 cm, muovia,
äänilaite selässä,
sulkeutuvat silmät, kalotti kiinnitetty
niiteillä, lonkissa nivelet, käsissä
kuminauhakiinnitys,
pää kääntyvä,
erikoisuutena
hymykuopat. Vasemmanpuoleisella on avonaisessa suussa kaksi
hammasta.
Oikeanpuoleisella nukella on alkuperäinen asu.
Ei valmistajan merkintää.

Tällä muotilla on tehty englantilaisia Rosebud-nukkeja ja suomalaisia
Dollytex-nukkeja. Kuvan nukeissa ei ole valmistajan merkintää.
Korkeus 36 cm, kovaa ainetta, äänilaite selässä, sulkeutuvat silmät, maalatut alaripset,
avonaisessa suussa kaksi hammasta.
Tytön päähän on kiinnitetty erillinen "peruukki", johon hiukset on istutettu, pojalla
muovista muotoillut hiukset, jäsenet ja pää kiinnitetty läpi vartalon menevällä
kuminauhakiinnityksellä.
Kuvan asut eivät ole alkuperäisiä.

Korkeus 25 cm, kovaa
ainetta, sulkeutuvat silmät.
Tällä nukella on alunperin ollut hiukset
päässä.
Jäsenet ja pää kiinnitetty läpi
vartalon menevällä
kuminauhakiinnityksellä.
Kuvan asu ei ole alkuperäinen.
Ei valmistajan merkintää.

Näitä
nukkeja löytyy vielä jonkin verran,
tosin melko
huonokuntoisina ja usein ilman vaatetusta tai sitten
lapinpukuisina.
Korkeus 19 cm, kovaa ainetta, mohairhiukset liimattu
päähän, sulkeutuvat
silmät ovat
vanhemmilla nukeilla usein "jumittuneet", ripset kovat.
Jäsenet ja pää kiinnitetty läpi
vartalon menevällä
kuminauhakiinnityksellä.
Kuvan asut eivät ole alkuperäisiä.
Ei valmistajan merkintää.

Korkeus 46 cm, muovia, sulkeutuvat silmät, kalotti kiinnitetty niiteillä,
jäsenet liikkuvat, pää kääntyvä.
Kuvan asu vaikuttaa alkuperäiseltä.
Ei valmistajan merkintää.

Korkeus 53 cm, muovia,
silmät sulkeutuvat, kalotti
kiinnitetty niiteillä,
jäsenet liikkuvat, pää
kääntyvä.
Kuvan asut eivät ole alkuperäisiä.
Ei valmistajan merkintää.

Korkeudet 47 cm ja 57
cm, muovia, silmät
sulkeutuvat,
kalotti kiinnitetty niiteillä, jäsenet liikkuvat,
pää kääntyvä.
Kuvan asut eivät ole alkuperäisiä.
Molemmissa valmistajan merkintä selän
yläosassa:
Dollytex Vihti Finland

Korkeus 44 cm, muovia,
silmät sulkeutuvat, kalotti
kiinnitetty niiteillä, jäsenet
liikkuvat, pää kääntyvä.
Kuvan asut eivät ole alkuperäisiä.
Ei valmistajan merkintää.

Vauvanukke Taina.
Korkeus 50 cm, muovia, silmät
sulkeutuvat, maalatut hiukset,
jäsenet liikkuvat, pää- ja vartalo-osa
yhtenäinen.
Kuvan asut eivät ole alkuperäisiä.
Ei valmistajan merkintää.

Nukenpää,
josta on tehty kotitekoiseen
kangasvartaloon
kiinnitettynä 46 cm korkea nukke.
Silmät sulkeutuvat, päässä liimatut
mohairletit.
Niskassa pyöreä leima, jonka
sisällä ei näy
kuitenkaan valmistajan merkintää.

Korkeus 32 cm, muovia,
sulkeutuvat silmät, kalotti
kiinnitetty niiteillä,
jäsenet liikkuvat, pää
kääntyvä.
Vasemmalla olevan nuken panta hiuksissa on alkuperäinen, mekosta ei ole tietoa.
Keskellä ja oikealla olevien asut ovat alkuperäisiä.
Selän yläosassa valmistajan merkintä:
Dollytex Vihti Finland

Nukkemalli Mirja on
todella yleinen.
Korkeus 34 cm, muovia, sulkeutuvat silmät, kalotti
kiinnitetty
niiteillä,
jäsenet liikkuvat, pää
kääntyvä.
Kuvassa vasemmanpuoleisen nuken punavalkoruudullinen asu ja
edessä olevan kelta-valko-vaaleanpunaruudullinen asu
sekä takana
olevan lappalaisasu ovat alkuperäisiä.
Selän yläosassa valmistajan merkintä:
Dollytex Vihti Finland ja
samalla muotilla tehdyissä nukessa: Polarnukke Rovaniemi
Finland
Kuvassa ylärivissä
äärimmäinen oikealla on Polarnukke, muut ovat
Dollytex-nukkeja.

Lottotyttö Hilkka Kotamäelle tehtiin v. 1973 näitä ruskeasilmäisiä
näköisnukkeja. Nukkemalli Mirja, korkeus 34 cm.
Kuvan asu on alkuperäinen.
Selän yläosassa valmistajan merkintä: Dollytex Vihti Finland

Korkeus 33 cm, muovia,
kuvan nukeista
vasemmanpuoleisella kiinteät silmät,
keskimmäisellä ja oikeanpuoleisella sulkeutuvat, jäsenet liikkuvat,
pää- ja vartalo-osa
yhtenäinen, tukka muotoiltu muovista.
Keskellä olevan nuken potkupuku on alkuperäinen.
Ei valmistajan merkintää.

Vauvanukke Baby.
Korkeus 26 cm, muovia, silmät
sulkeutuvat, jäsenet liikkuvat,
pää kääntyvä. Kuvan
muilla nukeilla on maalattu tukka, paitsi oikeanpuoleisella
on hiukset ja kalotti kiinnitetty niiteillä.
. Vasemmanpuoleisen nuken silmät eivät ole sulkeutuvaa mallia.
Asusteista ainakin keltainen ja vaaleansiniset potkupuvut, vaaleanpunainen
leikkipuku ja vaaleansininen mekkokin näyttävät
alkuperäisiltä.
Ei valmistajan merkintää.

Tyttönukke
Satu (jota joskus puetaan myös pojaksi).
Korkeus 19 cm, materiaalina käytetty joko ohutta tai
vähän vahvempaa muovia, silmät maalatut,
tukka joko muovista muotoiltu tai
sen päälle liimattu mohairhiukset,
jäsenet liikkuvat, pää- ja
vartalo-osa yhtenäinen. Tätä mallia on
myyty ainakin alastomana.
Lapinpukuisena ja kansallispukuisina tätä on
näkynyt, mutta en tiedä, ovatko
ne enää
Dollytexin tai Polarnuken tuotantoa?
Ei valmistajan merkintää.

Tässä
tuo Dollytexin Satu-nukke alkuperäisessä
muovipussissa.
Pussi on saumattu kiinni, ja tuo nukke on pysynyt aivan
täydellisenä.

Ruskeasilmäiset
lapinnuket. Korkeus 29 cm, muovia,
silmät sulkeutuvat,
jäsenet liikkuvat, pää
kääntyvä.
Kuvan asut alkuperäisiä.
Selän yläosassa valmistajan merkintä:
Dollytex Vihti Finland ja samalla
muotilla
tehdyissä kahdessa edessä istuvassa
nukessa: Polarnukke Rovaniemi
Finland

Lapinnuket, korkeus 26
cm, muovia, silmät maalatut,
jäsenet liikkuvat,
pää kääntyvä.
Kuvan asut alkuperäisiä.
Selän yläosassa valmistajan merkintä:
Dollytex Vihti Finland
Edessä samalla kasvomuotilla tehtyjä joulutonttu
-käsinukkeja,
joissa ei valmistajan merkintää.