Olen
Anne
Viitamäki Hauholta. Hauho sijaitsee Kanta-Hämeessä noin120 km
Helsingistä länteen päin Hämeenlinnan lähellä. Olen käynyt kasvattajan peruskurssin,
jatkokurssin ja saanut
kennelnimeni 13.03.1995. Olen Suomen Kennelliiton jäsen ja Suomen Villakoirakerho
Ry:n jäsen. Aloitin aikoinaan kasvatustyöni kasvattamalla
pienimuotoisesti shetlanninlammaskoiria. Ensimmäinen shetlanninlammaskoira
pentueeni syntyi 18.09.1992 ja viimeisin pentueeni syntyi 16.08.1995.
Shetlanninlammaskoira pentueita oli minulla kaiken kaikkiaan 4 pentuetta.
Kasvatustyöni on tämän jälkeen ollut tauolla saadessani itse lapsia.
Olen aina ollut
kiinnostunut myös villakoirista. Ja nyt aloittaessani uudestaan
kasvatustyöni vanhojen shetlanninlasmmaskoirieni nukuttua pois. Päätin
jatkaa kasvatustyötäni keskikoisten villakoirien parissa. Enkä vaihtaessa
rotua ole päivääkään katunut päätöstäni. Villakoira rotuna on aivan mahtava.
Samoin kyllä oli shetlanninlammaskoiratkin.
Kasvatan pienimuotoisesti
kotona kasvatettuja harmaita keskikokoisia villakoiria. Ensimmäinen harmaa
keskikokoinen villakoirani saapui kotiimme noin 2 vuotta sitten maaliskuussa
2007 Olymbinar´s kennelistä Olymbinar´s Furious Fi-Fii. Fifi oli saapuessaan
meille 1vuosi ja 3 kuukautta vanha. Fifi valloitti sydämmemme avoimella,
kiltillä, sopivasti tempperamenttisellä ja ystävällisellä luonteella.
Fifi kävi kasvattajan
luona joulukuussa 2007 pyöräyttämässä 6 suloista pentua. Joista yksi
narttupentu Olymbinar´s Giselle saapui emonsa kanssa kotiimme. Giselle
hurmasi meidät lempeällä ja avoimella luonteella ja ennenkaikkea ollessaan
aivan emonsa näköinen.
Fifi

Giselle
