OH3AA KERHOTIEDOTE
1/2011
20.2.2011
Vuosikokous pidettiin
13.2. kerhoasemalla. Puheenjohtajana jatkaa Henri OH3JR.
Hallitukseen valittiin Timo Vappula OH3CT ja Sami Nieminen OH3FMU.
Varajäseniksi valittiin Mikko
Järvenpää OH3FTI ja Marko Wirtanen OH8WM.
Hallituksessa
jatkaa Juha Cederlund OH3RF ja Jari Koivurinne OH3UW.
SRAL:n kesäleiri järjestetään
meidän ja Riihimäen kerhon voimin heinäkuun
14-17. päivä
Sappeen matkailukeskuksessa Pälkäneellä.
Leirin järjestelyhommissa tarvitaan
jäsenistön työpanosta. Tavoitteena on
tietysti kartuttaa kerhon toimintakassaa
useaksi vuodeksi. Itse asiassa kesäleirin
järjestelyoikeus on myönnetty meille
myös vuodelle 2012 joten hommat jatkuvat ensi vuonnakin. Sappeesta on varattu kerhon
toimitsijoille
kunnon mökki tukiasemaksi leirin ajaksi. Majapaikka kaikilla
herkuilla on siis
ainakin 12 hengelle.
Leiripäällikkönä toimii Pasi OH3WS.
Asiasta lisää
kerhoilloissa ja kerhon kotisivulla. Tulkaapa mukaan.
Radiorompetori eli kerhon
järjestämä avoin elektroniikka- ja
erityisesti radioalan kirpputoritapahtuma
järjestetään kerholla
tänäkin vuonna sunnuntaina 14.8.2011.
Jäsenet voivat
tuoda myös omia romppeita mitkä eivät
ehtineet kesäleirin kirpputorille.
Myydään kahvia, virvokkeita ja lettuja kuten
aiempinakin vuosina. Tärkeintä on
kuitenkin järjestää tämä
vuotuinen hyvän suosion saanut tapahtuma.
Kerhomökillä kaupungin
rakennustarkastus kävi tekemässä
lopputarkastuksen.
Kerhotalo on
nyt virallisesti hyväksytty
käyttöön. Vielä on
paljon tekemistä niin että
saataisiin mökki ympäristöineen
hyvään
kuntoon. Päätyritilät
pitää tehdä
kevään
kuluessa, sisätilat siivota työkaluista ja romuista,
perävaunun sähköistys
tehdä kuntoon niin että sinne saadaan
työkalut ja
tarvikkeet talveksi ilman
ruostumisen pelkoa. Sähkökeskuskin pitäisi
uusia ja
mahdollinen ilmalämpöpumppu
hankkia ja asentaa kesän aikana. Samoin uuden VHF-maston
pystytys
ja uusien antennien
rakennus. Antennien suuntauslogiikan suunnittelua ja kasausta on
tiedossa. Myös
10GHz:n asema pitäisi saada maston latvaan toimimaan. 80m:n
vaakaluuppia on
suunniteltu lasikuitulipputankojen väliin. Lipputangot
pitäisi ensin saada
pystyyn sopivaan paikkaan. Syksymmällä on vuorossa
sitten
kesäleirirahoilla
hankittujen HF-antennien asennus. Niiden tyyppikin pitäisi
suunnitella mastoon
/käyttötarkoitukseen sopiviksi. Muutamalle
kerrossängylle olisi myös tarvetta. Onko tiedossa
jostain edullisesti?. Pihan
maakasat pitäisi tasoittaa koneavusteisesti ja suunnitella
pihan puu-istutukset
sopiviin paikkoihin. Tähänkin on hieman rahoitusta
varattuna. Ja sitten
kunnolliset dipolit 160/80/40m isosta mastosta sopiviin pisteisiin. Tarkempia tietoja
kerhoilloissa ja talkoista kerhon
nettisivulla. Kunhan tuo lumi sulaa…
Kerhoprojekteja
pitäisi
suunnitella. Digi-sovittimen piirilevyjä ja rakennussarjoja on
pyydetty
tekemään lisää. Myös
antennin tarkkaa suuntanäyttöä on mietitty
yhdeksi
projektiksi. Onko jotain muuta sopivaa tiedossa? voitaisiin rakennella
kerholla
yhdessä. Jokin yhteishankintakin sopii. Vaikkapa jokin SDR-vastaanottimen
rakennussarja? Heittäkääpä ideoita
ja
ajatuksia. Piirilevyjä
päästään tekemään
heti, kun suihkutila on siivottu
työkaluista ja tarvikkeista.
Tällä
hetkellä on meneillään
Big-Wheel-antenniprojekti,
jossa valmiita keskikappaleita koneistetaan paikallisessa
ammattioppilaitoksessa.
Antennin keskikappale sopii sekä 2m että 4m
rakennusosaksi. Lähinnä kuitenkin
2m:lle. Elementit ovat 6mm pyörötankoa. Jos projekti
menee hyvin, saadaan
kesäleirille myyntiin valmiita antennejakin. Ja
lisää saadaan kunhan
toimitetaan materiaalia.
Juhlaillallinen eli kerhon
myöhästynyt 50-vuotisjuhla pyritään
järjestämään syksyllä
jossain sopivassa
paikassa. Tarkoituksena on kutsua myös vanhempia kerhon
jäseniä sekä
perustajajäseniä mukaan. Ajankohta ja paikka
tarkentuu myöhemmin kesällä.
Jäsenmaksulappunen vuodelle 2011
on tässä ohessa. Uusilta
jäseniltä maksua ei peritä liittymisvuonna
eli kaikille ei maksulappua tullut.
Jos tuntuu että jäsenmaksuasiat
eivät ole
kohdallaan, ota yhteys rahastonhoitajaan. Jäseniä
kerhossa on noin 77 kpl ja
vuosittaista tonttivuokraa
(600€) sekä
sähkölaskua (1400€) rahoitetaan
pääasiassa
järjestämällä
kesäleirejä. Loppuja
juoksevia kuluja rahoitetaan jäsenmaksuilla. Mutta onhan
meidän kerholla hyvät
tilat ja välineet. Tästä saadaan
kehitettyä
monipuolinen toimintakeskus pienellä
panostuksella. Ja näitä ei suomessa nykyisin ole
monta. Ja
vielä näin hyvällä
sijainnilla…
Hyvää
kevään ja auringon (pilkkujen) odotusta kaikille.
Pistäytykää kerholla
maanantaisin.
Kerhon
kotisivu: http://koti.aina.net/~ham/
tai Googlella: OH3AA
73’s Sihteeri

Mastossa ylinnä: toistimen vastaanotinantenni Comet GP-95, TH-6-DX ja 8 el 6m yagi.

Talvinen
kuva kerhon antenneista; 4 x 12 elementtinen ja 4 x Big
Wheel…hyvä järjestelmä
kisailuun. Yllä 80m dipoli noin 22m korkeudessa ja mastosta
ripustettu 160m
kotimaan yökelien dipoli.
Toistinasemien lähetinantenni Diamond X-510 (2m
ja 70cm) näkyy puutolpassa. Huurretta
riittää. Ja nyt
luntakin!